maanantai 14. lokakuuta 2013

Valokuvia enemmän oppimisen tueksi

Lähetin tänään kauniin sään innoittamana kuudesluokkalaiseni happihyppelylle ohjeena valokuvata ruskaa. Viiden minuutin kuluttua kaverit palasivat padit toinen toistaan upeampia kuvia hehkuen. Kuvien valikointi ja parhaimmiston valikointi kesti hetken ja lopputulokset olivat häikäiseviä. Tästä oli helppo jatkaa kuvan käsittelyyn, tekijänoikeuksiin ja oman työn arvostukseen.

Kameran monipuolinen käyttö on mahdollista i Padien avulla, kunhan vaan opettaja aina muistaisi valokuvan käytön voiman oppimisessa. Itse otettujen kuvien voima häikäisee joka kerta. Itse otetut kuvat tukevat oppimista monella tavoin ja palvelevat erityisesti visuaalisia oppijoita.

Itse tehdyt kuvakirjat ja omilla kuvilla varustetut raportit antavat uutta ilmettä oman työn jakamiseen. Taito- ja taideaineiden portfoliot pääsevät uudelle tasolle kun oppilas voi kuvata ja raportoida esim. käsitöidensä teon eri vaiheet. Tällä lailla koko työn teon prosessi on helpommin esiteltävissä, raportoitavissa ja myös myöhemmin arvioitavissa. Näin ollen työn vaiheet tulevat konkreettisemmin näkyviksi ja myös oppijan itse arvioitaviksi. Oman työn arvostus nousee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti